Dubai
Kaupunkiloma
Arabiemiraateissa sijaitseva emiirikunta Dubai on hyvä paikka saada ensikosketus arabialaiseen maailmaan. Islamilaisesta taustastaan huolimatta Dubai on kohtalaisen sekulaari eli uskonnoista riippumaton, maltillinen ja länsimyönteinen kaupunki. Kaupungissa on tarjolla lähes kaikki länsimaalaiset palvelut ja kansainvälinen ilmapiiri. Dubaissa länsimaalaisen turistin ei tarvitse erityisen ...
Arabiemiraateissa sijaitseva emiirikunta Dubai on hyvä paikka saada ensikosketus arabialaiseen maailmaan. Islamilaisesta taustastaan huolimatta Dubai on kohtalaisen sekulaari eli uskonnoista riippumaton, maltillinen ja länsimyönteinen kaupunki. Kaupungissa on tarjolla lähes kaikki länsimaalaiset palvelut ja kansainvälinen ilmapiiri. Dubaissa länsimaalaisen turistin ei tarvitse erityisen tarkkaan noudattaa paikallista uskonnollista etikettiä kunhan muistaa kunnioittaa paikallisia tapoja esimerkiksi pukeutumalla asiallisesti ja jättää alkoholin nauttiminen sisätiloihin.
Dubai on kansainvälinen liikekeskus missä loistokkaat rakennussuunnitelmat kilpailevat toistensa kanssa. Vuonna 2010 Dubaihin valmistui maailman korkein rakennus, 828-metrinen Burj Khalifa. Täältä löytyy myös muita päätähuimaavia rakennuksia, jotka itsessään ovat nähtävyyksiä. Voisikin väittää, että Dubai on eräänlainen arabimaailman vastaus Las Vegasille näyttävine torneineen.
Dubai on jaettu useaan alueeseen. Bur Dubai on Dubain vanha kaupunki, josta tosin ei ole kovinkaan paljon jäljellä. Alue on silti vierailun arvoinen. Jumeirah taas on länsimaiden suosima uusi alue missä Jumeirah Beach tarjoaa mahdollisuuden rantalomailulle.

Miksi mennä
Dubai on yksi Lähi-Idän kaupallisista keskuksista, joka kansainvälisen liiketoiiminnan lisäksi tarjoaa modernia kaupunkirakentamista, erinomaiset ostosmahdollisuudet sekä suuren rahan loistoa höystettynä rantalomailumahdollisuuksilla. Dubain kaupunki itsessään ei ole kovin kiehtova kohde pitkälle lomalle vaan toimii parhaiten muutaman päivän välilaskupaikkana matkalla pääkohteeseen.
Nähtävyydet
Burj Khalifa - Vuonna 2010 avattu ja toistaiseksi maailman korkein rakennus (828 m).
Bur Dubai - Dubain vanha kaupunki.
Jumeirah Beach
- Dubain ranta-alue.Sää
Aavikkoisena alueena Arabiemiraatit ja Dubai ovat vähäsateisia, lämpimiä ja kuivia paikkoja, joissa lämpötila liikkuu 30-45 celsiusasteen välillä. Lämpimin kausi on Suomen kesän aikaan. Paras aika vierailla on siten meidän talven aikana.
Miten liikkua
Dubai on hyvin autokeskeinen kaupunki. Sen takia Dubain bussijärjestelmä on laaja ja vuorovälit tiheitä. Bussin lisäksi käveleminen on mahdollista jos lämpö ei haittaa, joskin etäisyydet saattavat välillä olla pitkiä. Dubain taksijärjestelmä on moderni, turvallinen ja hinnat asianmukaiset. Vuonna 2010 Dubai avasi myös metrolinjan, joka tarjoaa nopean ja helpon yhteyden eri kaupunginosien välillä.
Mitä syödä
Shawarma eli arabialainen hampurilainen on tarjolla joka ravintolassa. Luonnolisesti arabialainen ruoka falafeleineen ja hummuksineen on herkkua, jota ehdottomasti pitää kokeilla. Kannattaakin rohkeasti heittäytyä kiinni paikallisiin herkkuihin kunhan muistaa, että jotkut ruoat saattavat olla varsin tulisia. Suurimmat kansainväliset pikaruokaravintolat kuten KFC, McDonalds ja Starbucks ovat myös edustettuina.
Muuta
Malediivit
Rantaloma
Afrikan itärannikolla, päiväntasaajan eteläpuolella, sijaitseva Seychellien saaristo koostuu yli sadasta saaresta, joista osalle voi tehdä retkiä risteillen tai lentäen. Seychellien jokaisella saarella on omat ominaispiirteensä ja charminsa. Suurin saari on Mahe, jossa myös pääkaupunki Victoria sijaitsee. Toiseksi suurimman saaren, Praslinin, suurimpina ylpeyden aiheina ovat kauniit ...
Afrikan itärannikolla, päiväntasaajan eteläpuolella, sijaitseva Seychellien saaristo koostuu yli sadasta saaresta, joista osalle voi tehdä retkiä risteillen tai lentäen. Seychellien jokaisella saarella on omat ominaispiirteensä ja charminsa. Suurin saari on Mahe, jossa myös pääkaupunki Victoria sijaitsee. Toiseksi suurimman saaren, Praslinin, suurimpina ylpeyden aiheina ovat kauniit valkoiset hiekkarannat sekä maailman suurin siemen, Coco de Mer -pähkinä. Monet saarista ovat asumattomia, mutta veneellä, lentäen tai helikopterilla on mahdollisuus päästä tutustumaan näihin luonnontilassa oleviin paratiiseihin. Jokainen saari onkin oma nähtävyytensä. La Diguen saarella tunnelmaa luovat moottoriajoneuvojen lähes täydellinen puuttuminen, matka taittuukin saarella leppoisasti härkävankkureilla tai polkupyörällä.
Rauhalliset, puhtaat ja hienohiekkaiset rannat ovat kauneudessaan vertaansa vailla. Lämmin, turkoosi meri houkuttelee uimaan ja tutkimaan vedenalaista maailmaa, joka onkin todella kaunista ja monipuolista koralliriuttoineen ja lukuisine kiehtovine eläinlajeineen. Seychellit on säilynyt kohtalaisen neitseellisenä ja turisteja on varsin vähän. Täältä voi vielä löytää ihan ikioman hiljaisen rantansa.
Luonnonsuojeluun kiinnitetään erityistä huomioita näillä ainutlaatuisilla saarilla ja massaturismin puuttuessa siinä on myös onnistuttu. Seychelleillä on myös yli 80 vain tällä alueella esiintyvää eksoottista kasvia ja lintua. Saarilla voikin kulkea luonnossa merkityillä poluilla ja nähdä runsaasti harvinaisia eläin- ja kasvilajeja. Seychellit on upea lomakohde niin lapsiperheille kuin omaa paratiisirantaa etsiville rakastuneille. Seychellit on rauhallinen paikka minne menään ensisijaisesti paratiisilomalle mutta Seychellit tarjoaa muutakin kuin rentoutumista valkoisilla paratiisi hiekkarannoilla säestettynä ajoittaisilla virkistävillä uintiretkillä Intian Valtameressä. Vieraille vilkkailla markkinapaikoilla, kauniissa puutarhoissa, kansallispuistossa, surffaa, sukella, kalasta tai mene katamaraaniretkelle lähisaarille. Hyvä tapa nähdä pääsaari Mahe on vuokrata auto päiväksi ja ajaa saaren ympäri.

Kauniit valkoiset hiekkarannat, kirkas vesi, lämmin trooppinen ilmasto, sekä kiehtova kasvi- ja eläinmaailma unohtamatta herkullista ruokakultuuria. Jos lomasi tavoitteena on rentoutuminen tai aktiviteetit auringonvalkaisemilla hiekkarannoilla ja merellä, on Seychellit valintasi. Rauhallisuutensa takia Seychellit sopii erinomaisesti häämatkan kohteeksi.
Sää
Seychelleillä vallitsee trooppinen ilmasto. Lämpötila on tasaisesti ympäri vuoden 25 asteen tienoilla, sateiden ollessa yleisimpiä marraskuusta maaliskuuhun. Trooppiselle ilmastolle tyypilliseen tapaan ajoittaiset sadekuurot ovat mahdollisia vuodenajasta riippumatta.
Miten liikkua
Seychellien muodostuessa monesta pienestä saaresta, on julkinen liikenne vähäistä. Pääsaarella Mahella on kuitenkin kattava linja-autoverkosto. Takseja on runsaasti ja hintataso Suomea edullisempi. Helpoin tapa liikkua lyhyehköjä matkoja on joko jalan tai vuokrapolkupyörällä, jolloin saaren kiehtovat eläimet ja kasvillisuus avautuvat myös parhaiten. Päiväretki vuokra-autolla on myös hyvä vaihtoehto.
Mitä syödä
Seychellien ruoka on mielenkiintoinen yhdistelmä Ranskan ja Englannin siirtomaa aikoja sekoitettuna intialaiseen ja kreolilaiseen keittiöön. Saarivaltiolle tyypilliseen tapaan merenherkut ovat tärkeä osa menua. Luonnollisesti turismin mukana ovat tulleet myös tutut kansainväliset herkut pihveineen, mutta paikallinen keittiö on todella mielenkiintoinen ja herkullinen. Paikallisen keittiön perustana toimivat hedelmät, kala, tuoreet vihannekset, kookosmaito ja runsas maustaminen.
Muuta
Muut rantalomat
Aasia
-
Afrikka
Amerikat
-
Karibia
Muut matkatyypit
Dubai & Malediivit

Ohessa esimerkki 10 vrk matkapaketeista Dubaihin ja Malediiveille. Valikoimassamme on runsaasti muita majoitusvaihtoehtoja. Matkapaketin keston voi pidentää tai lyhentää halusi mukaan.
Matka sisältää
|
|
| Hinta | Matkustus |
|---|---|
| 4790,- | 1.2.-30.4.12 |
| 3860,- | 1.5.-31.7.12 |
| 3995,- | 1.-19.8.12 |
| 4050,- | 20.8.-30.9.12 |
| 4160,- | 1.-31.10.12 |
Hotelli The Palace at Old Town 

| Osoite: |
Emaar Boulevard, The Old Town Island, Downtown Dubai |
| Kuvaus: |
Upea luksusluokan hotelli, joka on rannettu pienen järven rannalle, arabialaista tyyliä noudattaen aivan Dubain keskustassa. Lähellä mm. Souk Al Bahar ja Burj Khalifa. |
| Huoneet: |
242 huonetta, joissa mm. tv, kahvi/tee, hiustenkuivain, minibaari, turvasäilö, parveke ja internet-yhteys. |
| Muuta: |
Hotellissa on mm. kolme ravintolaa, spa, kuntokeskus, ulkoilma-allas, tennis-/squash -mahdollisuus lähettyvillä. |
Hotelli Diva Maldives 

| Osoite: |
Ari Atoll |
| Kuvaus: |
Loistokas hotelli yhdellä suurimmista saarista tarjoaa aktiviteetteja ja laguuneita loistokkaassa ympäristössä. |
| Huoneet: |
193 huonetta: ilmastonti, tv, dvd-soitin, minibaari, tallelokero, hiustenkuivain, kahvi/tee, huonepalvelu, terassi ja internet-yhteys. |
| Muuta: |
Saarella on 6 ravintolaa, shampanja-baari, uima-altaita, sukelluskeskus, runsas aktiviteettitarjonta, kuntosali, spa, lastenklubi, teiniklubi, yökerho ja kauppoja. |
Tämän matkan ostajalle
|
Hinnat alkaen / henkilö rajoituksin kun kaksi henkilöä matkustaa samalla varauksella sisältäen yllä mainitut tuotteet ja palvelut.
Oikeus muutoksiin ilmoitettuihin tietoihin pidätetään. Hinnat eivät ole voimassa erikoistapahtumien tai juhlapyhien (esim. pääsiäinen, joulu ja uusivuosi) aikana ellei muuta mainita. Tarkka hinta saattaa riippua valitsemastasi matkustushetkestä. Tiedot perustuvat sivujen laadintahetkellä ilmoitettuihin tietoihin. Mr. Travel ei vastaa tietojen oikeellisuudesta tai kirjoitusvirheistä.
Tutustu palveluhinnastoon ja usein kysyttyihin kysymyksiin.

Lähetä yhteydenottopyyntö matkasta
© Kuvat - Tourist Promotion Dubai
Mr Travelin rantalomalla
Rantahotellit - Rantalomalla hotellin merkitys korostuu. Esitellyt hotellit ovat valittu eri kriteereitä painottaen, asiakkaan eduksi.
Vaivattomuus - Rantalomat ovat kokonaisuus sisältäen kaiken tarpeellisen yhdessä paketissa.
Muitakin kohteita - Kysy muitakin rantalomia Aasiassa, Amerikassa, Afrikassa ja Karibialla.
Lue kysymyksiä ja vastauksia matkoistamme.
Katso mitä asiakkaat sanovat Mr Travelista.
Ostitko jo matkan? Tarkista muistilstamme.

Tilaa uutiskirje
Saat sähköpostitse
1-3 kertaa/kk tiedon
uutuuksista ja tarjouksista
Matkatoimistot Helsinki Turku